Kysely tuntemuksista kehossa ja mielessä


Lue tutkimustiedote tästä.

Ennen tämän suostumuksen antamista olen lukenut ja ymmärtänyt saamani tutkimustiedotteen, sekä saanut riittävästi tietoa tutkimuksen kulusta. Minulle on selvitetty, että minusta kerättäviä tutkimustietoja tullaan käsittelemään luottamuksellisina siten, että niistä ei voida tunnistaa henkilöllisyyttäni. Ymmärrän, että osallistumiseni tutkimukseen on täysin vapaaehtoista ja että voin missä tutkimuksen vaiheessa tahansa keskeyttää tutkimuksen antamatta perustetta. Minulle on lisäksi selvitetty, että halutessani saan tutkimustiedotteessa nimetyltä tutkijalta lisätietoja tutkimuksen yleisistä periaatteista ja edistymisestä. Ymmärrän, että aineistoa kerätään pelkästään tieteellistä tutkimusta varten eikä sitä luovuteta osittainkaan koehenkilölle itselleen.
Klikkaamalla alla olevaa painiketta annan suostumukseni tutkimuksen yhteydessä tapahtuvaan tietojen keräämiseen ja niiden käsittelyyn tiedotteessa kuvatulla tavalla.




Tästä elektronisesta suostumuksesta säilytetään digitaalinen merkintä tutkimuksesta vastaavan tutkijan tiedostoissa.

Ongelmatilateissa ota yhteyttä Enrico Glereaniin (enrico.glerean@aalto.fi)